sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Tällä viikolla on sitä omaa sydäntä ja olemista ravisteltu taas oikein urakalla. Viime vuoteen verrattuna, erona on kuitenkin se, etten enää haavoitu asiasta niin kovin, vaan sinnikkäästi pidän pintani ja olen se mitä olen enkä lähde miellyttämään muita heidän vaatimuksiensa perusteella.

Minä olen opetellut sanomaan - Ei! sille mikä ei ole minun sydämeni mukaista. Tämä koskee niin ihmisiä kuin heidän vaatimuksiaan, tämä koskee myös ympäristöä ja myös vaikka sitä ruokaa mitä keholleni energiaksi annan. Ei ole enää kompromisseja vaan vain sitä omaa juttua.



Eilen näin pitkästä aikaa näitä mun ihania henkisen matkan kanssakulkijoita. Ystävä piti luonaan Dharmada-illan ja muutaman kanssa jatkettiin iltaa vielä myöhälle yöhön asti ja koko illasta mun sydän vaan niin sykki ilosta ja siitä rakkaudesta, että tämä on oikein, näin tämän elämän pitää vaan minun kohdallani mennä. Ei ole paluuta verhojen tai muurien taakse piiloon.

Ilta antoi myös minulle johtotähden, ajatuksen jota nyt seurata ihan konkreettisesti.

Mieti mitä rakkaus tekisi?

Ja sitä rakkautta yritän kaivella sieltäkin, missä se hyväksyminen on vaikeaa, sielläkin missä minua haastetaan.


Kortit kertoivat, että minun pitäisi keskittyä päämäärääni nyt, just nyt. Ja olin ihan et mitä ihmettä, kun ei minulla ole sitä päämäärää, kun minä olen niin jotenkin tuuliajolla... kunnes tajusin, että se päämäärähän on tämä ihan sama asia. Mieti mitä rakkaus tekisi? Mieti mikä on se sinun oma sydämen äänesi ja tapa olla ja elää? Ja että pysytkö sinä siinä vai et?

Tajusin, että tämä koko viikkohan on vain ollut universumin tökkimistä, että tipahdanko vai seisonko siinä omassa sydäntotuudessa ja valossa. Ja minähän seison. Välillä itkettää ja välillä vituttaa ja välillä tekisi mieli vain sanoa, että pitäkää tunkkinne! ja häipyä. Mutta en minä nyt vaan häivy vaan sanon sen sijaan, että Ei! Kun minua yritetään laittaa johonkin muottiin tai malliin, joka ei ole sitä minun juttua. Sanon siitäkin huolimatta, että siitä ei tykätä.

Ja minäkun niin haluaisin, että kaikki vaan tykkäisi, haluaisin olla se kiva, miellyttää... mutta se ei vaan enää nyt käy.


Tajusin, että onhan minulla myös toinenkin päämäärä. Se päämäärä on olla terve. Uskaltaa parantua. Fibro ja masennus minun elämässä, ne on vain haaste ja pysäytys sille, että minä alan elää tätä minun elämääni. Alan elää MINUN elämääni minun tavallani, niin kuin on minulle hyvä, ei jollekin toiselle.

Ja niin kiitollinen olen ollut siitä, että vaikka se oma aika ja oma tila oli tällä viikolla niin minimissä (lapsi sairas, joka päivä töitä jne. kaikkea tätä arkielämää mitä nyt on), niin silti sain jotenkin napattua niitä omia pienen pieniä hetkiä luonnossa ja menin sinne puun alle ja halasin sitä ja hengitin sen kanssa yhtäaikaa...

Tänään auringonpaisteessa suuntasin jäälle ja vaan hiihdin ja hiihdin ja hiihdin, nautin auringosta enkä ajatellut yhtään mitään muuta kuin sitä luontoa ja avaruutta ympärillä.


Säihkyen ja säteillen (ihan sairaan väsyneenä tosin)
iive

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tämän vuoksi olen ylipainoinen

Syksystä asti olen käynyt läpi masennuksen lisäksi elämääni syömishäiriön kanssa. Syksyllä syömishäiriö oli päällä ja ahdisti kun en pystynyt hallitsemaan sitä lähes lainkaan, vaan aikamoista kyytiä sen mukana mentiin. Se ero asiassa kuitenkin oli, että syödessäni käsittelin asiaa miksi nyt syön sellaista mitä oikeasti en edes haluaisi syödä? Mitä se "hoitaa" minussa? Mihin tarvitsen syömishäiriötä? Yritin syödä itseäni rankaisematta. Päätin, että syön myös kaiken normaalin ruuan herkkujen lisäksi, että en ryhdy nipistämään terveellisestä ruuasta nyt. Niinpä vedin syksyllä vuorotellen marjasmoothieta, pähkinäsuklaata ja vihermehuja :D


Tammi ja helmikuun herkkulakon myötä olen tietoisesti käsitellyt tätä asiaa minussa, mistä se johtuu, mikä sen laukaisee ja mitä asialle voisi tehdä. Koskaan en ole saanut tähän asiaan ulkopuolista apua ja koen, että julkisella puolella, ainakin oman nuoruuteni aikaan, ei syömishäiriöistä tunnettu kuin anoreksia. Jossain vaiheessa löysin syömishäiriölleni diagnoosin BED. Käypä hoito suosituksiin BED on lisätty vasta vuonna 2014.
Ahmintahäiriössä eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Bulimiaa ja BED:tä erottavana tekijänä on se, että BED:tä sairastava ei pyri eroon ahmimastaan ruuasta, ja näin ollen tyhjentäytymiskeinot ja niistä aiheutuvat seuraukset jäävät pois. (lainaus - SYLIry)
Ahmimishäiriö alkoi kun olin 7 vuotias. Eli tätä helvettiä on kestänyt kohta 29 vuotta. Se on aivan mielettömän pitkä aika! Enhän toki lapsena käsittänyt koko asiaa. Teini-iässä ulkonäköpaineet ja mahdollisuus käyttää rahaa syömiseen pahensivat tilannetta huomattavasti ja tajusin, että tämä on nyt jotain oikeasti epänormaalia. Tällöin ahmiminen oli myös niin pahaa, että hetken (noin vuoden-parin) ajan myös oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jätin myös tavallisen ruuan syömistä väliin tai piilotin ruokaa, koska jotenkin vain yritin hallita päivittäistä kalorinsaantiani. 23 vuotiaana päätin, että en enää ikinä oksenna! Vaikka kuinka ahmisin, niin sen päätöksen pitäisin ja niin olen tehnyt.

Ahmimishäiriö jäi taka-alalle oikeastaan vasta kun olin 25 vuotias. Silloin ahmimiskohtaukset ja aikakaudet olivat enemmän satunnaisia.  Lapsen syntymän jälkeen olen tehnyt aivan julmetusti töitä terveyteni ja painoni eteen. Olen dietannut eri tavoin (ei kyllä välttämättä tosiaankaan hyvä, mutta opinpahan että ei ole hyvä) ja opetellut tykkäämään liikunnasta. Viime vuodet ovat asian suhteen olleet aivan parhaita. Rakkaus puhtaaseen ruokaan ja esimerkiksi mehustamiseen ovat olleet ihana asia elämässä. Se oikea minä syökin todella terveellisesti ja rakastaa sitä ruokaa mitä syö. En syösty syömään enää "paskaa" ruokaa eli ruokaa joka maistuu pahalle.

Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä vähemmän syön teollista käsiteltyä ruokaa ja mitä enemmän syön hyvää ravintotiheää ihanaa ruokaa, sitä helpompi minun on ollut pärjätä myös ahmimisen kanssa. En ole tuntenut enää fysiologista tarvetta ahmia kun saan hyvin ravintoaineita päivittäisestä ruuastani.


Mutta syömishäiriö ei ole vain pelkkää fysiologiaa. Syömishäiriö on myös psykologista, se on reaktiota kaikelle sille mitä sillä yrittää itsessään ja elämässään turruttaa. Niitä asioita olen nyt käsitellyt oikeastaan koko viime vuoden, syksyllä vieläkin enemmän masennuksen kanssa ja nyt toipuessani kaikesta viime vuonna tapahtuneesta olen jatkanut asian käsittelyä.
Ahmintahäiriössä ahmimista määrittelee hallitsemattomuuden kokemus, eikä syöminen tällöin liity nälän tai kylläisyyden tuntemuksiin. Sairastunut ei välttämättä tunnista ahmimisen laukaisevaa tekijää. Ahmimisoire palvelee usein jotain tarvetta, kuten turvallisuudentunnetta tai rutiinia. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. (lainaus - SYLIry)
Tammikuun herkkulakko ja tipaton (sillä huomasin myös alkoholin toimivan samoin) herättivät minut huomaamaan, että jotain on tosiaankin tapahtunut näitä asioita käsitellessä. Vaikka syömishäiriön hoidossa ei suositellakaan dieettejä tai lakkoja, on se tuntunut nyt itsestä vapauttavalta. Kuukausi on niin lyhyt aika, että olen voinut siirtää himon syödä ns. tulevaisuuteen. Tammikuun herkkupäivänä mietin repeääkö nyt kaikki ihan käsistä? Muistan nimittäin eräänkin Fitfarmin nettivalmennuksen herkkupäivän, jolloin ostin pussillisen erilaisia uutuusjäätelöitä ja söin ne kaikki yhden päivän aikana ja ihan vain siksi kun sai.
Eronahan tietenkin nyt tähän on se, että en ole mennyt arjessa minkäänlaisilla miinuskaloreilla. Tammikuun herkkupäivänä söin tietoisesti gluteenittoman lakun ja Fazerin kookossuklaa-uutuuden. En syönyt niitä siksi, että syömishäiriö olisi käskenyt minua syömään niitä vaan siksi, että halusin maistaa näitä uutuuksia, ovatko ne hyviä? Ensimmäistä kertaa elämässäni en syönyt näitä myöskään kokonaan. Ensimmäisenä päivänä söin suklaasta pari palaa, samoin lakusta haukun. Siinä ne sitten yöpöydällä odottivat kunnes seuraavana päivänä söin ne loppuun.


Päätin siis jatkaa herkkulakkoa myös helmikuussa. Tässä kuussa somessa ja uutisissa (ja oikeastaan ihan joka paikassa) pyörivät runebergin tortut, laskiaispullat ja ystävänpäiväleivokset. Olen mutustellut mielessäni, mitä haluankaan syödä helmikuun herkkupäivänä? Tällä hetkellä jotenkin tuntuu siltä, että enpä halua oikeastaan syödä ainakaan noista edellämainituista mitään! Tällä hetkellä haaveilen vain Hyve&Paheen wokkiannoksesta :D (Olemme Joensuussa herkkupäivänä).
Mietin olenko oikeasti löytänyt asiassa vapauden?


Nämä kaikki vuodet syömishäiriön kanssa ovat olleet ahdistavia. Olen kokenut, että en saa asian kanssa ulkopuolista apua, vaan asiaa vähätellään ja minua syytetään huonosta itsekurista. Tästä seuraa loppujen lopuksi vain julmettua itsensäruoskintaa ja pahaa oloa ja syömishäiriökierre vain jatkuu.

Totuus on, että ilman syömishäiriötä en olisi ylipainoinen. Ne oikeat ruokatottumukseni kun ovat todella terveelliset. Rakastan smoothieita, vihermehuja, kasviksia, marjoja, hyviä puhtaita raaka-aineita. Näitä asioita osaan syödä myös kohtuudella, sillä oikeasti en edes pidä kauheasti mistään imellyksistä tai super-rasvaisista jutuista esim. raakakakuista tai muista erittäin energiapitoisista jutuista.

Syömishäiriöni rakastaa McDonald'sia, sokerisuklaata ja rasvaa. Minä en rakasta.

Toivon, että tämä vuosi on viimeinen vuosi syömishäiriöni kanssa, vihdoinkin.
Toivon, että saan viimeinkin elää vapaana, ilman tätä pimeyden mörköä, jonka edessä olen joskus tuntenut itseni niin pieneksi ja avuttomaksi.

iive

ps. ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Älä anna sun voimaa kenellekään!


Huikea messupäivä takana!
Rankka reissu ja aamulla heräsin hirmuisessa olotilassa, ihan niin kuin olisi krapula, sitä se bussissa istuminen valitettavasti teettää, oi kun olisi teleportaali <3

Vuoden alku on ollut aivan mahdoton, mutta toisaalta aivan upea ja ihana. Universumi (tai miksi sitä haluatkaan nimittää) tykittää täysillä.

Käynnissä on todella vahva kasvu omaan voimaan. Esiin on noussut kaikki sellainen, mikä estää oman loisteen kirkkautta. Et voi raahata enää mukanasi mitään, tai ketään, ellei se tue omaa kasvuasi. Kaikki mikä vie energiaasi, antamatta saman verran virtaavasti tilalle, jää elämän kierrätyskeskukseen. (Lainaus: Päivi Kaskimäki - Hidasta elämää)

Tiesin, että messumatka tulee olemaan minulle jotain tärkeää, sillä reissuun lähtö vain kertakaikkiaan tapahtui, soljui eteenpäin, ilman minkäänlaisia kommervenkkejä. Minua ikäänkuin työnnettiin matkaan. Ajatus täysin vieraiden ihmisten kanssa lähtemisestä ja eräänlaisesta aikatauluttomuudesta, olisi yleensä ollut minulle täysi mahdottomuus, olisin moisesta ollut aivan todella ahdistunut. Erona oli se, että tiesin, tiesin, että kaikki menee juuri niin kuin pitää ja niin menikin. Ystävällisiä kohtaamisia, mukavia pieniä juttutuokioita, mutta myös aikaa tuntea ja ajatella vain sitä omaa juttua koko pitkän bussimatkan ajan kotiin.

En usko, että aivan täysin vielä ymmärrän miksi messuille piti kertakaikkiaan mennä. Uskon, että sieltä kehkeytyy jotain aivan uutta tai jotain vanhaa juttua vahvistavaa, joka vie minua eteenpäin elämän polulla. Joistain jutuista sain jo kiinni, ehkä näistä on se jokin tai ne kaikki ovat yhtä tärkeitä...

Voima
Älä anna sinun väkeäsi - sinun voimaasi - älä anna sitä kenellekään! On myös sitä ulkopuolista voimaa ja väkeä (valonauttajiksikin heitä voi kutsua), mutta se oma voimasi, se on sinulle se tärkein. Kuuntele sitä, mitä se sanoo sinulle? Älä anna sitä muiden käyttöön, älä anna alentaa, pienentää tai vähätellä itseäsi vaikka kuinka olisit joukossa "erilainen". Kyllä se oma heimo sieltä jostain ympärille tulee. Ne jotka väkevöittävät voimaasi ja sinä heidän. Etkä enää ole yksin.


Luennolla mietin sitä kuinka vaikeaa onkaan elää loppujen lopuksi sitä omannäköistä elämää koska nyky-yhteiskunta vain tekee siitä todella vaikeaa kun kaupasta ei saa sitä ruokaa mitä söisit, asuminen niin kuin haluaisit - mahdotonta ja kertakaikkiaan yhteiskunta vaan pyörii sellaista pyörää, josta on vaikea irtautua, mutta joka päivä se on helpompaa vaikka ulkopuolelta sitä haastetaankin tai kyseenalaistetaan. Mutta se vain vahvistaa sitä tietoa ja tunnetta siitä, että tämä on se elämä mitä minä haluan! Ja joka päivä jatkuvasti uudet ihmiset heräävät ja alkavat kulkea sitä polkua - kyseenalaistavat sen vallalla olevan mallin. Ja joka päivä ne uudenlaisen elämän kulkijat jaksavat innostaa meitä muita jatkamaan matkaa ja näyttämään, että hei ihan totta tämä on mahdollista ja tämä onnistuu, et ole outo ja yksin, vaan me ollaan täällä myös!

Mutta lopulta, kukaan muu ei voi tehdä sitä sun puolesta.


Uskalla! 
Uskalla olla sitä mitä olet, loistaa omaa valoasi, sillä silloin olet se puhtain sinä. Uskalla olla eri mieltä. Uskalla seurata sitä omaa juttua, äläkä ole lammas, joka seuraa vain sitä mitä muut "lauma" tekevät. Uskalla Parantua, kyseenalaistaa se informaatio mikä meillä nyt on, sillä mitään edistystä ei tapahdu, eikä uutta löydetä jos alistumme vain nykyiseen informaatioon. Tosiasia on se, että ei kukaan oikeasti tiedä.

Mukaudu
Tämä sana on hieman haasteellinen, mutta kuulemani selvennys sen sijaan mainio. Sen toteuttaminen tässä nykymenossa - haastavaa - ei kuitenkaan mahdotonta.
Me kuulumme luontoon, metsään, emme kaupunkiin rakennusmateriaalien keskelle. Mukaudu - tuo luonto, kasvit, kivet, kaikki se niin mahdollisimman paljon lähelle sinua, syö mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa, sellaista mitä on sörkitty mahdollisimman vähän. Tai jos voit, mene itse sinne, luontoon, keskelle sitä kaikkea. (Ja suomessahan me voimme, todellakin!) Mukaudu takaisin sinne minne me kuulumme - luontoon.


Kävin siis kuuntelemassa
Raija Kivimetsää - Hortoilun pioneeria.
Sanna Wikströmiä - Hidasta Elämää sivuston perustajaa, uudenlaisen median luoja.
Teemu Syrjälää - Elinvoimainen mies-kirjan kirjoittaja, bloggaaja, Tarkastelussa ihminen videosarjan tekijä, tanssija ja mitähän vielä kaikkea :)
Marjut Hjelt - Loitsujen parantava voima, tietokirjailija, filosofian maisteri, akateeminen mutta millä twistillä!
Ja viimeisimpänä, mutta ehkäpä aivan parhaana <3
Karita Aaltonen - kävelevä ihme ja ihminen joka päätti ottaa oman voimansa käyttöön ja olla terve.

Ja oikeastaan jokaiselta löytyi ainakin se yksi ja sama sanoma - kuuntele itseäsi, sydäntäsi, kehoasi ja mieltäsikin (sitä uskalla myös haastaa, puhuuko siellä se oikea sinä vai jokin leima tai tunnelukko, jonka olet muilta itseesi ottanut?).

Ennen kotimatkaa hilppaisin vielä pikapikaa Töölönlahden rantaan ja hengitin. Hengitin niin vaan mahdottomasti. Onneksi kotona on hieman raikkaampaa ilmaa - metsässä.

iive