maanantai 24. huhtikuuta 2017

(Yöllisiä) hiljaisuuksia

4 yövuoroa takana ja nyt 5 päivän vapaa! Jee! On tätä odotettukin, täytyy myöntää.

Yövuorot sujuivat ihan näppärästi. 2. yö oli tapansa mukaan haastava, silmät meinasi mennä väkisin kiinni vaikka mitä teki.
Kokeilin yövuoroissa yhtenä yönä myös hiljaisuutta (meillähän yöllä siis lähinnä vaan valvotaan eikä normaalisti mitään äksöneitä ole lainkaan). Kännykkä pois, tabletti pois, telkkari kiinni. Siinä sitten olin puolet yöstä hiljaisuudessa ja mietiskelin. Osan ajasta yin-joogasin.

Oli mielenkiintoinen kokemus, joka täytyy kyllä toistaa päiväsaikaan joskus, koska tällainen virikkeettömyys ei ole yöaikaan kauhean helppoa näin niin kuin hereilläolon kannalta ja kun ei mitään syvämeditaatioitakaan voi tietenkään tehdä, koska a) ei saa nukahtaa tietenkään ja b) pitää kuitenkin olla valppaana ja skarppina. Ilahduttavaa oli se, että ei ahdistanut. Kaikkien tuntemusten ja ajatusten kanssa pystyi olemaan.
Muistan edelleen kun 20 vuotiaana omat ajatukset ja tunteet ahdistivat niin paljon, että täytyi nukkua elokuva päällä. Siitä olen onneksi eroon päässyt.
Viime kesänähän toteutin tuollaista hiljaisuutta muutaman kerran osapäiväisesti, mutta esim. kännykkä ja some olivat läsnä vaikka puhumatta olinkin. Nyt täytyy kyllä koettaa olla ilman mitään, siitä tulee varmasti ihan huippu kokemus!

Kävin myös ennen yövuoroja harjoittelemassa luontomeditaatioita. Minulle luonnossa liikkuminen ja tekeminen (kävely, uiminen, palstaviljely ym.) on sitä luontaisinta luontoyhteyttä. Puun halailuhetket ovat nekin yleensä hyvin pikaisia ja luontoyhteyskoulutuksessa minulle tuotti vaikeuksia olla pitkiä aikoja paikoillaan. Nyt olen kuitenkin harjoitellut aistiharjoituksen avulla myös tuota paikoillaan oloa ja hiljentymistä. Tunnen, että kehollani on valtava tarve liikkua, toisaalta ilmiö on mielenkiintoinen, koska kotona meditoidessa tällaista tuntemusta ei tule.


Meditaatiopaikkani💙


Tämä vapaaviikko olisikin tarkoitus viettää luonnossa ollen, erityisesti palstalla. Tosin hieman huonoa säätä on luvattu. Tänään ripustimme viimein palstalla pöntön puuhun, ihastelimme sipulikukkia ja tsippailimme metsässä etsimässä Lintusen kevätseurantaan havaintoja (löysimme silmut, muurahaispesän ja sinivuokon).






Onneksi bokashiryhmässä vinkattiin hyvästä taimienkasvatusvinkistä (siemenet laitetaan reijitettyihin kannellisiin karkkirasioihin ja esim. kasvihuoneeseen vielä lisäksi). Näin saadaan myöhässä olevaa kevättä tasaannutettua ja kylmänkestäviä taimia.

iive

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Erityisherkän tunneskaala

Viime aikoina olen uinut syvissä tummissa vesissä. Olen miettinyt miksi minun täytyy tuntea kaikki niin valtavan vahvasti ja syvältä. Olen toisaalta ajatellut, että minulla on ollut oikeuskin tähän kaikkeen. On tapahtunut niin paljon asioita ettei ole ihmekään, että jokin kohta murtuu ja rikkoutuu. Olen itkenyt, minuun on sattunut ja olen niin kaivannut. Ja tiedän, että kaikki eivät tuntisi näin niin kuin minä tunnen. Kun itkin ahdistuksesta ja surusta, mies otti esiin Lintusen piano-nuotit ja näytti että hänen tunneskaalansa menee siellä nuottiviivastolla, minun skaalani huitelee kaukana siitä, niin yli kuin ali, jos edes paperi riittää. Tämä oli miehen tapa ymmärtää minua, minä kun en viivastolle vain kertakaikkiaan mahdu.

Tälläisina hetkinä erityisherkkyys on välillä taakka eikä ilo. Toisaalta koitan myös arvostaa sitä, että pystyn tuntemaan näin syvästi, vaikka itse tunteet eivät olekaan niin ihania vaan pikemminkin kuristavia. Silti minä tunnen, minä olen elossa.

Niinä hetkinä kun väsymys ja ahdistus ei ole ollut kaiken alleen peittävä sumuverho, olen koettanut nauttia jokaisesta hetkestä. Olen kävellyt paljon ulkona, hengittänyt, halannut puita ja vain ollut. Olen saanut kuulla mahtavia lintukonsertteja ja kun tarkasti katsoo voi nähdä kevään saapuvan yöpakkasista huolimatta.

Vapaapäivänä Lintusen ollessa koulussa, suuntasin palstalle. Puikahdin siellä viereiseen metsään, etsin polun ja aloin kulkea. Aika mahtaviin maisemiin päädyin.


Ja jälleen puut olivat ystäviäni (ja kivet, sillä löysin myös aivan upeita isoja siirtolohkareita). Halasin isoa kuusta, joka oli ollut metsässä kauan ja kuuntelin kun linnut lauloivat kuusen latvassa. Ja siinä hetkessä erityisherkkyyteni onkin siunaus, sillä niin mielettömältä tuo pieni hetki tuntui.


Remember, remember, this is now, and now, and now. 
Live it, feel it, cling to it. 
I want to become acutely aware of all I've taken for granted. 
~Sylvia Plath~ 


 Tänään yövuoron jälkeen herätessäni tunsin, että ehkäpä on jo hitusen helpompi olla. Että sieltä silmistä loistaa siltikin se ilo ja rakkaus kuitenkin.

iive

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Luontoyhteydestä

Vietin viime viikonlopun Luontoyhteyden ohjaaminen opetus ja ohjaustyössä-kurssilla. Uusi työnantajani tuki jopa kurssille osallistumista ja olinkin tästä positiivisesti yllättynyt ja ilahtunut. Varsinaisestihan jatkossa luontoyhteyden ohjaaminen omassa työssä kun ei maksa mitään, mutta voi antaa paljon, joten sinänsä varmasti hyvä investointi.

Vaikka sainkin kurssista todella paljon inspiraatiota työhön, niin vielä enemmän sain siitä itselleni. Harjoitukset teimme oman itsemme kautta ajatellen ja kokien, joten aikalailla aikamoinen itsensäterapioimis-viikonloppu tuo sitten oli. Viikonlopun jälkeen kyllä tuon huomasi, sillä niin sippinä olin alkuviikon.

Käsittelimme kurssilla paljon taustainformaatiota mm. luonnon terveysvaikutuksista, eri metodeista ja lisäksi perehdyimme hommaan myös ihan käytännön harjoituksilla. Omat viikonlopun harjoitussuosikit olivat aistiharjoitus ja lapsuuden muistoharjoitus.

Aistiharjoituksessa olimme ulkona. Seisoimme piirissä silmät kiinni ja ohjaaja ohjasi harjoitusta sanallisesti. Harjoituksessa keskityttiin omien aistien avulla ympäröivään luontoon. Viimeiseksi vasta avattiin silmät. Tätä harjoitusta aion tehdä tästä lähtien luonnossa liikkuessa. Odotan oikein kesää jolloin voin riisua kengät ja seisoa paljain varpain hiekalla tai kalliolla.


Lapsuuden muistoharjoituksessa käytimme Isla Peuran ihania Luonnonvalo-kortteja. Jokainen valitsi itselleen kortin josta tuli mieleen jokin lapsuuden luontoon liittyvä muisto. Ajatuksena omaan päähän tuli heti järvi ja uiminen, mutta kun näin tämän kuvan pitkospuista niin nappasin sen heti. Oli aika wau tuntemus humpsahtaa lapsuuteen ja mieleen tulvivat äänet ja tuoksut pitkospuilta. Tämä harjoitus oli ehkäpä siksi niin ihana koska se oli niin onnentäyteinen ja kepeä, molemmat asioita joita tässä normaalissa raskassoutuisessa elämässäni tarvitsen paljon paljon lisää.

Luonnon terveysvaikutuksiin liittyvistä keskusteluista jäi vaikuttavimmin mieleen niiden syntymekanismi. Tai ainakin ajattelutapa niiden syntymisestä, jonka koetan jotenkin selittää tähän...

Ihminen on alunperin syntynyt luontoon ja elämään yhteistyössä luonnossa ja sen kanssa. Teollistunut ihmiskunta on kuitenkin rakentanut ja oikeastaan ulkoistanut itsensä luonnosta jolloin kehomme ja mielemme reagoivat sairastuttavasti. Kun palaamme luontoon, palaamme oikeastaan omaan luonnolliseen ympäristöömme ja tällöin kehommekin alkaa palautua luonnolliseen tilaansa.

Jos ihminen on kovinkin eriytynyt luonnosta, voi olla ettei tätä ehkä tapahdu, mutta ainakin itse koen luonnossa olevani enemmän "sisällä" omassa elämässäni ja kehossani.


Haluan antaa tämän kokemuksen myös lapselleni. Tähänkin sain kurssilta paljon eväitä. Luonto-Liiton kevätseuranta on siis startannut ja Lintunen innostui myös Pihka-luonnonharrastusmerkin ansaitsemisesta. Kirjoitammekin näistä jutuista yhteiseen Luontotutkijat-blogiimme🌳
Luonnossa liikkuminen on myös oivaa liikuntaa, sitäkään ei ole syytä unohtaa. Tänäänkin puuhailimme ulkona Pihka-tehtävien kera useamman tovin ja käveltyä tuli siinä samalla jo ihan hyvänmittainen matka ihan huomaamatta. 


Tänään yllätykseksemme löysimme myös ensimmäiset leskenlehdet ja pääsimme merkkaamaan ensimmäisen havainnon kevätseuranta-kaavakkeeseen.
Ja kuin sattumalta kadonneet kiikaritkin löytyivät juuri tänään, kas kummaa 😊


Koska Luontoyhteys-ohjaaja ei ole mikään suojattu nimike niin voisinpa siis nimittää itseäni siten jos niin tuntisin. Ehkäpä joskus tunnenkin olevani. Nyt olen vain noviisi vielä.

Erittäin onnellinen olen tässä hetkessä ollut siitä, että ainakin juuri nyt tuntuu siltä että shokkivaihe työn suhteen on ohitse. Ja kaikesta mullistuksesta ja perehdyttämisestä ja asioiden huolehtimisesta syntynyt lievä burn out tuntuu myös hieman hellittävän. Uskon tästä toipumisen olevan hidas prosessi ja varmasti tulee vielä takapakkia, mutta onneksi juuri nyt tuntuu asian suhteen hyvältä sen kuristavan tunteen sijaan.

iive